perjantai 6. lokakuuta 2017

Rokokoo-tuoli tuunauksessa

Tämä Rokokoo-tuoli on hankittu mistäs muualtakaan kuin Kierrätyskeskuksesta. Oranssi ei ole lempivärejäni, joten alunpitäen tuolille oli tarkoitus tehdä jotain muutosta. En ollut koskaan kokeillut kangasvärejä, ja koska kangas sinällään oli hyvässä kunnossa olevaa paksua samettia, päätin kokeilla saisiko sen maalattua kangasvärillä vaaleaksi. 

Ennen

Siis millä kangasvärillä ihmiset saavat kauniin lopputuloksen??? Tämä minun tekeleeni ei kyllä kaunista ole nähnytkään! Tai no, jos haluaa todella rosoista ja läpikuultavaa pintaa, niin sitten kelpaisi, mutta sitä en hakenut tällä kertaa. Ja vaikka kahteen kertaan maalasin askartelukaupasta ostetulla kangasvärillä, joka piti silittää kiinni, niin ei onnannut tällä kertaa. Pöh!

No back up plaani käyttöön eli verhoilemaan. Kangaskauppaan mars (tai kangasvarastoja tonkimaan).

Ihana vaalea kangas löytyikin!

Vanhat verhoilut pois, selkänoja irti ja saksimaan uutta kangasta...

Tadaa! Kisulle tuli tästä tuunatusta tuolista vanhassa kodissa uusi lempparipaikka!

Uudessa kodissa arvon Rokokoo-tuoli pääsi paraatipaikalle eteiseen. Siihen voi nakata väliaikaisesti takit ja laukut tai vaikka istahtaa laittamaan kenkiä jalkaan.

Kankaan reunoja myötäilemään on ihan vain niittipyssyllä niitattu Tigerista ostettua pitsinauhaa siistimään ilmeen. Jep, pitsiä tietenkin! Alunperin reunoissa oli metallinaularihmaa, mutta se hajosi irrottaessa, joten sitä ei voinut enää siististi uudelleenkäyttää. Sitäpaitsi pitsi onkin enemmän mun mieleen! 😉




Kukas ihana pikku tiitiäinen se sieltä kurkistaa? Äidin murupa tietenkin! 💙

 Hmm...onkos tänään palkkapäivä? No ainakin tämän säästöpossun avulla rahat menevät oikeaan osoitteeseen! 😆 😂


💜 If you can dream it, you can do it! 💜


2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...