maanantai 4. syyskuuta 2017

Vessaan pyöreä pitsimatto

Tämä ihana pyöreä pitsimatto on viikonlopun ihanin kierrätyslöytö, jonka bongasin Facebookin kirppariryhmästä. Ihan täydellisen kokoinen meidän vessaan! Jee!

Kuvat ennen ja jälkeen...


Vessapaperit meillä säilytetään isossa sankossa, jonka aikoinaan sain kylkiäisenä kissanruokaraksuja ostaessani. Tietty se myös näytti kissanruokasankolta mainoksineen kaikkineen, mutta valkoisella maalilla siitäkin selvittiin! Lisäksi vielä solmin sen ympärille sopivan narunpätkän koristeeksi. Tämä ämpäri piilottaa myös taakseen rumat vessanpesuharjat yms. 


Tosin pikkurerran lempipuuhaa vessassa on noukkia kaikki vessapaperirullat jättiämpäristä lattialle.😂


Superpitkään maljakkoon on koristeheinien lisäksi laitettu pussillinen matkamuistoja. Pienen aarteenetsijäneidon saalis siis.

Kirpparilta löydetyt minipitsiliinat pääsivät omatekemien pitsikulhojen alustoiksi. 


Hammasharjat majailevat tykötarpeineen Ikean pitsipurkissa. Minilipasto on käsitelty rustiikkiseksi.


Myös tuoksuilla voi sisustaa! Tämä huonetuoksi on tuliainen Tukholman-reissulta. Suomessa ei taidakaan vielä olla Zaran sisustusliikettä, vaikka vaatekauppoja onkin lukuisia.




Maailman ihanin pikkuriiviö poistuu irvistäen rikospaikalta lempparileluaan Lupia korvasta roikottaen! Voi muruseni! 💜 Mukavaa päivää kaikille! 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...