keskiviikko 2. elokuuta 2017

Viherkasvinurkkaus ja luonnon kukat

Meillä on viherkasveja ilmaantunut viimeaikoina ovista ja ikkunoista ja päätinkin pyhittää niille kokonaisen nurkkauksen olkkariin. Peukaloni ei kuitenkaan viherrä juuri ollenkaan ja yhden mehikasvin onnistuinkin jo kuihduttamaan tässä taannoin. Juu, en tiedä miten se on mahdollista, mutta näköjään minulta sellainenkin onnistuu! 😝 Sen sijaan nurkan limoviikuna se vain jaksaa porskuttaa vuodesta toiseen itsekastelevassa ruukussaan. Viime aikoina olen jopa kastellut kukkasia runsaasti - no joo, se ilmeisesti koitui mehikasvini kohtaloksi. Löysin kirpparilta ihanan oikealla olevan valkoisen koukeroisen rautatelineen muutamalla eurolla ja äidiltä saama kukka sopi siihen loistavasti. Kukkalautaseksi bongasin kaapista omatekemän valkoisen saviastian.


Lomalla Joensuussa käydessä kävimme yhdessä lempparikaupassani Sarustiikassa, joka sijaitsee keskustan Taitokorttelissa. "Sarustiikka on Sari Hakkaraisen mielikuvituksen, luovuuden ja ainutlaatuisen ideoinnin summa. Sari valmistaa tuotteet pääosin kierrätysperiaatteella luoden vanhasta uutta ja karusta kaunista. Sarustiikan myymälästä löytyy laaja valikoima Sarin omia tuotteita sekä tarkoin valikoitu joukko sisustustuotteita mm. Ranskasta ja Tanskasta." Siis aivan mielettömän ihana paikka ja olisin voinut ottaa kaiken sieltä mukaani. No, se ei ollut sattuneista syistä mahdollista (juu, mieheni oli mukana...😂), mutta nappasin hyppysiini kuitenkin aivan ihanan vaalean koukeroisen kulhon, josta tuli rahapuuni koti! Sarustiikka on paikkana käymisen arvoinen ja lisäksi siellä on mahdottoman ystävällistä henkilökuntaa. Ostosten lisäksi sieltä saa jopa halauksen lähtiessään! 


Home is where your heart is!


Vaunulenkillä käppäillessäni tienpenkareella oli monessa kohtaa ihania kukkasia. Niinpä hyppäsin tien poskeen pikkumiehen vedellessä sikeitä ja nappasin mukaani kunnon kimpun päivänkakkaroita. Majakon alla on viime keväänä tekemäni savilautanen. 

Savilautanen by me. 
Pinta ei olekkaan tasainen, vaan siinä on kohokuvioita!


Bongasin yllätys yllätys jälleen kerran kirpparilta pitsitarjottimen muutamalla eurolla. Ajattelin käyttää pitsireunusta hyödyksi ja maalata liitutaulumaalilla keskikohdan ja tehdä näin siitä liitutaulun, mutta tulinkin toisiin aatoksiin, kun tarjotin oli jo itsessään niin kaunis. Koristeeksi nyt siis päätyikin. Tarjottimessa oli lisäksi pikkuisia mangneettipalluroita, mutta ne pelastin pois, jottei meidän pikkuherra pistele niitä välipalaksi.


Vanha puulaatikko (kirpparilta sekin) pääsi kukkasten ja sisustustilpehöörin rouheaksi alustaksi. Ja muistakaa: Love will save the day! 💖


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...